140 päivää,
joista jo 70 vietetty täällä Atlantin keskellä. Vaihdon puoliväli on siis
saavutettu, ja paluu Lappeenrantaan häämöttää reilun 160 päivän päässä. Tuntuu oudolta,
että osa Lappeenrannan koulukavereista on vasta oman vaihtokokemuksensa
alkutaipaleella. Kurssien päättymiseen on enää 28 päivää. Tämän jälkeen alkaa pääsiäisloma,
jota seuraa jatkumona lukuloma. Onnistuin valikoimaan kurssini niin, että
toukokuulle sattuu ainoastaan yksi (1) tentti. Muut kurssit arvostellaan jatkuvan
näytön perusteella. Tämä tarkoittaa omalla kohdallani sitä, että pääsen
käyttämään loppukevään tunnit kandin tekoon. Opiskelun rinnalle toki mahtuu
vapaa-aikaakin.
Rakkaan
pyöräilyn olen vaihdossa pakon edessä substituoinut kävelyllä ja uinnilla (lue:
itsensä keittämisellä uima-altailla paikallisten keskuudessa taivasalla). Ajankäsitys
on täällä oleskellessa päässyt yllättäen varioimaan suuresti. Tuntuu, että
takana olisi jo useampikin kuukausi 2.3:n sijaan. Eräs hämmentävimmistä kohtaamistani
asioista on se, että tapan tylsyyttä oikeasti opiskelemalla kaiken sortin
sijaistoiminnan kehittämisen sijaan. Tämän lisäksi olen löytänyt perinteisten
kirjojen ihanuuden uudelleen, kuten naapurilleni eräänä lauantai-iltana menin
väittämään: ”Whenever I get bored, I read books”. Tosin tähän mennessä luettuja
kaunokirjallisia teoksia on kertynyt vasta 0.7…
Olen myös
oppinut vastaamaan myöntävästi kaverin kysyessä mukaan mitä ihmeellisimpiin
asioihin. Tämän seurauksena olen löytänyt itseni niin kuuluisan, paikallisen
homobaarin tanssilattialta, kuin Argentiinan lähihistoriaa käsittelevien
dokumentaaristen lyhytelokuvien näytöksestä. Viime sunnuntaina yhdessä
Suomi-ystäväni kanssa eksyimme lenkkipolulta Perlanin lähistöllä ja löysimme
aivan mahtavia brittien sotajäämistöjä. Pimeässä konekivääriasemassa seikkailu
taskulampun tarjoamassa valossa sekä polttoainevarastoissa harhailu olivat mitä
parhainta ajanvietettä laiskan viikonlopun päätteeksi.
Nyt luonani on
ihanasti päässyt vierailemaan kaksi (2) ystävääni, joiden kanssa olen jakanut heidän
oleskelunsa ajan arkeni 24/7. Molempien aamuvarhaisen lähdön jälkeen on koko
seuraavan päivän ollut kumman tyhjä olo, kun vieressä ei olekaan ketään. Tämä
tyhjyys luo hetkellisesti minulle aivan uudenlaisen aikaansaamattoman
ilmapiirin, vaikka toisinaan nautinkin itsekseen vietetystä laatuajasta.
Arvostan kavereideni elettä tulla vierailemaan, sillä monet ulkkarit eivät saa
lainkaan kyläilijöitä kotimaastaan vaihdon aikana. Onnekseni saan alle 10
päivän kuluttua seuraavan Suomi-vieraan tänne ilokseni.
Vielä 50
prosenttia ajasta ollessa jäljellä koen ristiriitaisia tunteita. Toisaalta haluaisin
jäädä tänne vielä pidemmäksi aikaa, mutta toisaalta kaipaan takaisin Suomeen.
Olen oppinut arvostamaan sitä, kuinka hyvin kaikki kotimaassani toimii.
Esimerkiksi saan minulle soveliasta pitsaa useammastakin paikasta. Täällä olen
joutunut allergioideni vuoksi syömään inhottavan terveellisesti ja ruuansulatuselimistöni
kaipaa roskaruokaa. Kaiken tämän kukkuraksi olen oppinut kiroamaan
paikallisella kielellä sekä löytänyt kirjojen ohella uudelleen erään lapsuuteni
suosikkisarjoista, Tohtori Sykerön, joka avautuu nyt vanhempana totaalisen
uudella tasolla.
Uusien
kulttuurien kokeminen ja ennennäkemättömien maisemien katselu ovat tehneet
hallaa jo ennestään pahalle matkakuumeelleni. Toivoisin kovasti pääseväni
näkemään kanaalit Marlies Dekkersin kotimaassa Hollannissa, kokemaan skandinaavisen
designin keskuksen Tanskan, sekä pyöräillä Italian välimerellisessä maastossa. Haluaisin
kasvattaa vierailtujen maiden listaani seuraavalle tasakymmenelle. Haluan
kerätä maallisen omaisuuden sijaan kokemuksia, jotka ainoastaan vakava
aivoverenkierrollinen sairaus voi minulta viedä.
