Gone with the wind and sunken into the snow

Viime viikonvaihteessa, ”vapaaviikon” päätteeksi, keli täällä vaihtui keväisestä vehreydestä lumeen. Tämä loma (vinnuvika = työviikko) ei ollut varsinaista lomaa, vaan se oli tarkoitettu itsenäiseen opiskeluun. Kaverini Suomesta ajoitti vierailunsa tänne erittäin hyvin, sillä kelit pari viikkoa sitten olivat ihanan suotuisat. Viime perjantaina erehdyin lähtemään kauppaan voimakkaasta tuulesta huolimatta. Alkuun ihmettelin, miksi olin ainoa jalankulkija, mutta pian huomasin syyn tälle. Normaalisti muutaman minuutin matkaan kului lähes puolisen tuntia. Tuuli pakotti kulkemaan reilussa etukenossa ja keskittymään jokaiseen askeleeseen. Paikoittaisten puuskien vuoksi jouduin pysähtymään ja tarttumaan kaiteeseen, etten olisi lähtenyt tuulen mukaan. Kaiken tämän sääelämyksen kruunasi pienet jääkiteet, jotka nipistelivät ihanasti kasvoilla. Myöhemmin katsoin paikalliselta sääsivustolta mittaushistoriaa, jonka perusteella puuskissa tuona aikana huippunopeus oli ollut huimasti päälle 20 m/s.

huvittavaa, sillä sateenvarjo täällä on täysin turha 

Viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä saatiin tänne ennätysmäärä lunta. Tämä poikkeuksellinen lumisade pääsi otsikoihin. Oli huvittavaa tulla sunnuntaina aamuyöstä baarista kotiin kahlaten polvia myöten uudessa, höttöisessä lumessa. Kaiken kaikkiaan tuon yön aikana saatiin lunta puolisen metriä.

Kavereilta, uutisista ja omista huomioista hämmennyin lumen aiheuttamasta kaaoksesta. Ymmärrän toki, että täällä moinen sademäärä on poikkeuksellista, mutta itse olen tottunut siihen, että talvella tuollaisia asioita tapahtuu. Missään vaiheessa kaupunkialueella ei ollut mitenkään erityisen kylmä, ja reilu lumisade oli osuvasti ennustettu, joten sen ei olisi pitänyt olla kenellekään mikään yllätys. Ihmiset olivat kuulemma aamuyöstä olleet aivan hukassa väärinpukeutuneina ja sen vuoksi kylmissään. Ystäväni mukaan osa ihmisistä oli kuulemma itkenyt hysteerisesti ja vaellelleet päämäärättömästi kaduilla.

Tiestö Reykjavíkin ulkopuolella oli suljettu suuren lumimäärän vuoksi, ja ihmisiä kehotettiin välttämään tarpeetonta yksityisautoilua liikenneturvallisuuden nimissä. Useita lentoja oli myöhässä sekä muutamia lentoja myös peruttiin. Sunnuntaina sää oli täydellinen ulkoiluun. Tässä välissä saan kyllä olla kiitollinen Suomen valmiudesta lumisateeseen. Tiet oli aurattu välttävästi, mutta vähäisen liikenteen ansiosta autotiellä kävely onnistui hyvin.

Monet kavereistani olivat sunnuntaiaamuna ylivoimaisen uupuneita edellisyöstä. Onnistuin kuitenkin saamaan seuraa aurinkoisesta kevätpäivästä ulkona nauttimiseen. Ihanaa oli huomata, kuinka suurta iloa niin yksinkertainen asia kuin lumi herätti ystävissäni. Heille lumikinoksessa kahlaaminen oli täysin uusi kokemus. Hanki kimalteli kevätauringossa ja muistutti keleistä, jolloin Suomessa olisin lähtenyt hiihtämään. Nautimme tästä valoisasta kelistä teekupposen kera.

The Southern Tour

Viime viikonloppuna teimme reissun Islannin eteläosiin. Tiestö matkan varrella oli äärimmäisen hyvässä kunnossa verrattuna viimeisimpään matkaan Golden Circlelle. Paluumatkalla rupesin kaipaamaan Suomen katuvaloja. Tämän hetkisen kokemukseni pohjalta voin todeta, että täällä harrastetaan jonkinasteista valaistusta ainoastaan taajama-alueilla. Toisinaan näkyvyys ajaessa tippui alle kymmenen metrin, ja oli todella rentouttavaa ajaa samanaikaisesti tiedostaessaan viereisen jyrkän pudotuksen. Tästä huolimatta nautin ajokokemuksesta jälleen kerran suunnattomasti. Tällä kertaa kirjoittelin matkakuulumiset englantipainotteisesti.

Tällä viikolla saimme tietää ensimmäisen arvosanan viikko sitten päättyneestä kurssista. Lisää tästä HRM -kurssista myöhemmin muun kurssikatsauksen yhteydessä. Myös Suomeen HY:lle suorittamani osuuskuntakurssi päättyy piakkoin, jolloin vapaa-aikaa jää suunnattomasti. Tämä on oikein mainio käänne kelien muuttuessa koko ajan parempaan suuntaan. Tuntuu siltä kuin aika täällä kuluisi älyttömän nopeasti ja alkuviikkojen tapahtumista olisi iäisyys.

Last weekend we did a road trip across the south coast of the country. Roads in the south were superior compared to the ones on Golden Circle. On our way back I started missing the proper lighting in the roads that we have back home in Finland. The other thing I long for is roads without tourists stopping unexpectedly to take pics. When the night came together with darkness and thick fog it was from time to time almost impossible to see more than ten meters ahead.

On our first day, we travelled 240 kilometers and on the second a bit over 600. So, all in all a lot of driving. This time you could really spot the difference compared to the last trip. There wasn’t any snow (∉ the glaciers) and the roads weren’t icy at all. It really feels like the spring is just around the corner. The temperature is enough to wear ballerinas and I’ve already started to miss my trench coat while sweating with my woolen coat. Although the nights are still quite chilly and the wind can occasionally be freezing.

First day had an emphasis on waterfalls. We visited both Seljalandsfoss and Skógarfoss. Those were great but I don’t see the point in writing about them. After a while you get used to these and they all in some way are very much alike. As a tip, I can recommend waterproof clothing when visiting anything outdoorsy attraction. My favorite stop on this journey was definitely at the Sólheimajökull. We arrived there so late that there was no one there. You could fully enjoy the silence standing next to the magnificent glacier. My friend and I could have stayed there wondering for ages but sadly the darkness came and others wanted to go onwards.

Caused by our little unfortunate misfortune we had not time to visit Vík or the famous Black Sand Beach. Our car abandoned us cause of reasons in the middle of nowhere, about 30 kilometers east from Vík to be exact. So, after the call to the rental company we spend over four hours there. But then after a while the pick-up truck came with a new car for us and we’re finally allowed to continue forwards to the biggest glacier of Iceland, Vatnajökull.

Before seeing the Jökulsárlón the ‘glacier lake’ with pieces of ice floating there, we headed off to the nearby Diamond Beach. For me these sights were bit too touristy. The places were beautiful but full of tourist. Also, you couldn’t grasp the whole entity of this glacier just by standing close to it. Still, I possibly can’t deny the beauty of this lake by sunset.

The scenery there on our route was something that I’ve never seen before. It kind of reminded me about the views in old western movies. There was only a straight black road continuing to the horizon and next to it dead yellowish soil. Further away you could spot the majestic snow-topped mountains. During our long drive the landscape varied. At one point, it was green and hilly. As an opposite to this, some parts were totally lifeless and black, like something that I could picture in some planet in a distant galaxy. After this I only yearn for more of these unique, unforgettable experiences… 

Katsaus ensimmäisiin viikkoihin (+ some bits in English)

Aika täällä toisinaan hyvin tuulisessa saarivaltiossa on mennyt hillitöntä tahtia. Nyt kun takana on jo lähes puolitoista kuukautta Islannin maaperällä, on hyvä hetki koittaa muistella alun tapahtumia. Ikävästi on osa asioista päässyt unhoittumaan tärkeämpien seikkojen tieltä, enkä kaikista vinkeistä huolimatta kirjannut tapahtumia tai mietteitä ajallaan ylös. Kuitenkin viestihistorian ja kuvien avustuksella sain palauteltua mieleeni alkuviikkojen tapahtumia jollain tasolla.

Koettuani kahdet fuksiviikot Lappeenrannassa, ensin fuksina ja sen jälkeen sekä fuksina että kv-tutorina, orientaatioviikot täällä tuntuivat aikaslailla olemattomilta. Järjestettyä toimintaa täällä oli parina päivänä, mutta paljon asioita sai selvittää itse ja vaihtarikavereiden avustuksella. Ensimmäisenä koulupäivänä kävimme hakemassa itsellemme käyttäjätunnukset koulun palvelimille. Saavutukseksi voin myös mainita sen, että sain viimein eduroamin toimimaan puhelimessa. Myöhemmin tämän jälkeen vuorossa oli kampuskierros, jossa oma huomioni kiinnittyi lähinnä kovaan tuuleen. Illalla oli vuorossa vapaampaa ohjelmaa ruuan, musiikin ja oluen parissa. Mikäli muistan oikein, HÍ:ssä aloitti nyt kevät lukukaudella noin sata vaihto-opiskelijaa, mikä on huomattavasti vähemmän syksyyn verrattuna.

Seuraavana päivänä oli meidän oman tiedekunnan, School of Social Sciencies, esittely. Esittelyn jälkeen muutimme kurssivalintoja aiemmista. Jätin pois kolme muiden tiedekuntien kurssia, jotka vaikuttivat turhan haastavilta tähän hetkeen. Näiden tilalle otin ruotsin käännöskurssin, rahoituksen maisterikurssin sekä islannin peruskurssin. Paikallisen kielen opiskelu vaihdossa on mielestäni yksi must-jutuista, eikä ilman sitä vaihtarikokemus ole sama. Edellä mainitun ruotsin jätin pois resurssien rajallisuuden vuoksi. Tämänkin päivän illalla oli ohjelmanumero alkoholipainotteinen.

Vaikka olin hakemuksessani HÍ:lle ilmoittanut haluavani mentorin, eli paikallisen käsityksen tutorista, mutta jostain syystä jäin ilman mentoria. Kun myöhemmin kyselin asian perään, eräs ilmeisesti jollain tasolla mentorointihommasta vastaava miekkonen otti minuun yhteyttä ja kertoi tapahtuneen harmillisen erehdyksen heidän päässään ja lupasi hoitaa minulle mentorin. Noin viikon päästä tästä sain mentoriltani viestin, jossa hän kysyi, tarvitsenko apua. Vieläkään en ole nähnyt häntä livenä. Tämän suhteen menee kyllä arvostus LUT:lle.

Suomesta lähteminen tuotti paikoin suurtakin ikävää. Menolennolla onneksi sain vieruskavereikseni mukavia amerikkalaisia, jotka jutustelivat kanssani. He olivat hyvin vaikuttuneita suomalaisesta koulujärjestelmästä ja olettivat sen vuoksi minun tietämykseni olevan lähes yleisneron tasolla, minkä koin hieman huvittavaksi. Kaipuu jäi taka-alalle, kun uudet ystävät täällä ottivat minut heti mukaan porukkaan. Toki välillä ikävä iski, mutta siihen auttoi yhteydenpito perheeseen ja ystäviin tekniikan välityksellä. Tämän lisäksi auttoi uusien kavereiden tuki täällä päässä sekä ajatus vaihtokokemuksen väliaikaisuudesta ja ainutkertaisuudesta.

Kiitokset jälleen kerran kuvasta Alexille 

Pitkään odotin kokevani lähtöorientaatiossa esiteltyjä kulttuurishokkeja. Pohjoismaana Islannin kulttuuri on hyvin samankaltainen verrattuna Suomeen, joten varsinaista suurta hämmennystä en siltä osin ole ainakaan vielä kokenut. Suurimpana shokkina näinä ensimmäisinä viikkoina minulle on tullut lähinnä kulttuurierot muihin vaihto-opiskelijoihin. Yksi huvittavimmista tapauksista sattui tavatessani latinoja ensimmäistä kertaa, jolloin olin tyypillisen skandinaavisesti valmistautunut ihokontaktiin kättelyn tasolla. Yllättäen he kaikki olivat tulossa iholle heille tyypilliseen tervehdykseen, eli poskisuukkoon. Pikkuhiljaa olen alkanut tottumaan tähän tapaan tervehtiä sekä hyvästellä. Ensimmäisten kertojen reaktioista johtuen, esiteltiin minut kerran vitsillä: ’She’s Finnish, don’t touch’.

I tried to look back to the first weeks here in windy and rainy Reykjavík but caused many eventful days here the first weeks seemed blurry and now I feel that it happened ages ago. The orientation weeks here we nothing but a shadow compared to their equivalent at my home uni, LUT. But all and all it was extremely nice that there was at least some organize activities during the first days to socialize. I’ll skip the section about my studies here. If someone shows great interest towards this topic they can delight themselves trying to uncrack the mysteries of Finnish grammar with Google Translator.

tb to orientation weeks at LUT

I haven’t experience any culture shock yet mainly ‘cause there’s these the huge similarities between Icelandic and Finnish culture. One of the most astonishing culture-related things happened here has to do with kisses on the cheeks. As a typical Finn, I’m not at all used to stranger coming close to me and first time this happened my reaction was more than bewildered. To my latino friends here this causes constant, never-ending joy. Once as a joke I was introduced in a following way: ’She’s Finnish, don’t touch’. They’ve also acquainted me with reggaeton and their ambitious goal is to get me dancing to it in public.

This Monday one of our courses finished. It feels peculiar that time here goes by so swiftly. Thus, I got my evenings freed from having to attend HRM lectures and write essays. This doesn’t mean that the course wasn’t interesting. It was most fascinating but more about that later in Finnish. Now I’m astonished by the amount of free time to spend. In order to restore the balance, I’m starting to work on my bachelor’s thesis little by little. This way I won’t end up with a huge work load in May.

I’m trying to continue writing some paragraphs in English alongside with the Finnish version. This will turn out to be extremely helpful as a tool to develop both my English and writing skills forward. I also hope that this way my exchange friends get a chance to ‘enjoy’ my writing…

Vetrar Hátíð 2017 ja viikonvaihteen kuulumisia

Torstaista sunnuntaihin vietettiin Reykjavíkissä Winter lights Festivalia kuudettatoista kertaa. Juhlinnan aiheena on talvinen maailma, sekä tärkeimpänä auringonvalon asteittainen lisääntyminen pitkän, pimeän talven jälkeen. Festivaalien aikaan yhtä poikkeusta lukuunottamatta tapahtumat olivat opiskelijaystävällisesti ilmaisia. Torstain avajaisseremoniaan kipitimme melkein suoraan HRM:n välitentistä. (Kurssivalinnoista myöhemmin lisää.) Seremonia sijoittui yhdelle keskusta-alueen korkeimmista kohdista, eli Hallgrímskirkjalle. Kirkon seinämään heijastettiin videokuvaa tulivuorista mahtipontisen musiikin soidessa taustalla. Tähän lisänä oli vielä islanninkielinen selostus, jonka kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen kielitaitoni ei vielä täysin riittänyt.

Perjantaina kävelimme lounassalaateille Reykjavíkin liiketoimintakeskittymään. Siellä vallitseva tunnelma oli paljon lähempänä metropolia kuin varsinaisessa keskustassa, joka tuo turistikeskittymän ohella mieleen Pohjois-Norjan kaupungit. Matkalla sinne kuljimme Reykjavíkin suurlähetystöistä suurimman ohi. Tämä ei suinkaan kuulunut Yhdysvalloille vaan Kiinalle, ja se oli sopivasti sijoitettu kaupungin poliisiaseman viereen. Pääsin myös jo toista kertaa käymään pankissa kaverin tulkkina.

Illalla oli museoyö, joka vastasi aikalailla Suomen taiteiden yötä. Kaiken kaikkiaan yli neljänkymmenenviiden museon ovet Reykjavíkin alueella olivat avoinna vierailijoille. Ensimmäisenä suuntasimme lähimpänä olevaan taidemuseoon. Taide siellä oli hyvin hämmentävän modernia, mutta mukavana lisänä oli sen osallistavuus. Yksi korkealentoisimmista taideteoksista oli seinän ilmastointikanavavan suulle niitattu muovipussi. Yksi näyttelyistä salli kävijöiden jättää jälkensä teoksiin. Tämän jälkeen suuntasimme virkistävässä vesisateessa kuuluun penismuseoon Laugavegurin toiseen päähän, mutta harmiksemme museo oli suljettu. Tämän olisi tietysti voinut etukäteen tarkistaa. Onneksi matkamme varrelle osui yksi lentoyhtiö WOW:n sponsoroimista minikisoista. Nauttiessamme lämmintä korruptiokaakaota katselimme, kuinka hyvin aerodynaamiset maantiepyöräilijät kisailivat ylämäkisprintissä.

Vierailimme vielä museossa, joka käsitteli Islannin asutusprosessissa. Perjantaina olisi ollut hurjasti muutakin ohjelmaa tarjolla, mutta päätimme sateen yltyessä suunnata illalliselle. Syödessämme italialaisen ystäväni luona opin hämmennyksen kautta yhden uuden seikan latino- ja skandikulttuurin välillä. Etelän ihmisille on tärkeää olla hyvä isäntä/emäntä. Kun en monien allergioideni vuoksi pystynyt syömään tarjottua ruokaa, tehtiin minulle erikseen oma annos vastusteluistani huolimatta.

Illallisen päätteeksi yrittivät nämä samaiset ystäväni saada estoisen suomalaisen tanssimaan reggaetonin tahtiin. Tarinani pohjoismaalaisten kyvyttömyydestä lantion käyttöön tanssilattialla menivät täysin hukkaan, sillä kuulemma minun pitää vain kuunnella musiikkia ja antaa rytmin viedä mennessään. Jää nähtäväksi saavuttavatko he kunnianhimoisen tavoitteensa, ja saavat minut tanssilattialle tekemään muutakin kuin seisomaan jähmeänä palikkana kaiken keskellä.

Lauantaina olisi ollut Pool Night, eli tapahtumia ja pidennetyt aukioloajat joillain uima-altailla. Onnistuimme menemään väärälle altaalle, joka ei ollut mukana tapahtumassa ja suljettiin jo kuudelta. Illalla tavoitteena oli suunnata ulos kaupungin yöelämään. Aloittelimme minun luona ja paistoin kavereilleni lettuja. Sopivan jauhoseoksen löytäminen marketeista meinasi tuntua jo toivottomalta, mutta lopulta löysin samaisen tuotteen, mitä Suomessakin olen tottunut käyttämään. Alkuun lettujen gluteenittomuus herätti epäilyjä maun suhteen, mutta kuitenkin heille maistui, eikä minulle jäänyt tähteitä seuraavalle aamulle.

Seuraavana aamuna monet eivät olleet palautuneet yön viihteilystä ja sain seurakseni jäätelölle ainoastaan yhden ystävistäni. Sää oli todella mahtava. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, eikä tyypillistä tuulisuutta ollut havaittavissa. Keskustan kadut olivat tupaten täynnä turisteja. Päädyimme harhailun jälkeen syrjäiseen fro yo-paikkaan, jossa annoksen sai koota itse valtavasta makuvalikoimasta ja siitä maksettiin painon mukaan. ”Jäätelö” maistui aivan taivaalliselta epämääräisestä ulkomuodostaan huolimatta, etenkin mansikka ja sitruuna. Tänne ajattelin Suomi-kaverini kävelyttää nauttimaan ”terveellisestä” herkusta. Paluumatkalla kävimme Hallgrímskirkjan sisällä, jonne oli päättänyt moni muukin turisti tulla. Kirkko oli näyttävä vaikkakin luterilaisuudelle tyypillisesti hyvin koruton. Ihmetystä herätti kirkon penkkien mukavuus. Niissä piili voimakas nukahtamisen riski.

Koko tapahtuman ajan konserttitalo Harpan julkisivun valaistukseen pystyi kuka tahansa vaikuttamaan reaaliaikaisesti internetin välityksellä. Kuitenkin hallintaansa pystyi kerrallaan saamaan vain pienen alueen seinämästä. Festivaali huipentui sunnuntai-iltana, jolloin vuorossa oli Myrkvun miðborgarinnar eli keskustan pimennys. Tämän tarkoituksena oli laskea kaupungin valosaaste minimiin, jolloin avautuisi mahdollisuus nauttia taivaasta pimeyden keskellä. Tietenkin itselleni nousi ajatus rikollisuuden kannalta täydellisestä hetkestä. Menimme hyvissä ajoin paikalle katsastamaan tämän päättävän ohjelmanumeron, mutta suureksi pettymykseksemme muutosta valoisuudessa ei meinannut huomata katuvalojen sammuessa, sillä keskusta-alue on tehokkaasti täplitetty mainoskyltein ja valoisuutta kadulle tarjoavin kuppiloin.

Yleisön toiveesta, a small section in English maybe next time…