Borta bra men hemma bäst

Kello on 4:21, ja istun hiljaisella Keflavíkin kentällä aamuruskoa ihaillen . Viimein on koittanut aika palata takaisin Suomeen. Tuoreiden herätyskokemusten valossa jätin yöunet kokonaan välistä ja saavuin kentälle aamun ensimmäisellä bussilla vain muutaman muun matkustajan kera. Hankittuani viimeiset tuliaiset kentän tax free -myymälästä ajattelin uhrata hetken ja kirjoitella lähtöfiiliksistäni. Asioiden muistelu ja tuntemusten muotoileminen tekstiksi auttaa tajuamaan sen, kuinka paluu ”omaan” arkeen koittaa, mutta kuitenkin jatkoa tulee värittämään vääjäämättä näiden viimeisimpien kuukausien aikana keräämäni kokemukset. Voin sanoa, etteivät univaje ja ikävä ole yhdistelmä sieltä parhaimmasta päästä.

Viimeisten velvoitteiden hoitamisen lisäksi näin vaihtoystäviäni jäähyväisten merkeissä. Kuten jo aiemmassa postauksessani totesin, suurin osa kavereistani palasivat kotimaihinsa ennen minua. Torstai-iltana täällä Reykjavíkissa maisteritutkintoaan suorittava biolääketieteen opiskelijaystäväni kysyi, mitä haluaisin tehdä viimeisten päivien kunniaksi. Päädyimme lopulta uimaan Árbæjarlaugiin noin kymmenen kilometrin päähän keskustasta. Silmälasien puutteesta johtuen kävelin tuolla itselle ja ystävälleni uudella altaalla heti alkuunsa vahingossa miesten pukuhuoneeseen. Täältä henkilökuntaan kuuluva miekkonen tuli ystävällisesti ohjaamaan minut oikealle puolelle. Ihmisten ohella jään kaipaamaan altaita, jotka toimivat melkein saunojen korvikkeena rentoutumiseen.

Minulta kysyttiin, mitä jään eniten kaipaamaan Islannista. Vastauksena tuohon voin suoraan sanoa, että ihmisiä. Juuri ihmiset tekivät tästä niin upean kokemuksen kuin se oli. Uusien ihmissuhteiden myötä pystyin oppimaan paljon muista ja vielä enemmän itsestäni. Viimeisten 139:n päivän kokemuksen perusteella voin todeta pitäväni valtiona Suomesta enemmän. Mutta näitä ihmisiä, joihin olen täällä saanut tutustua en voi ottaa matkalaukussani Suomeen. Toki heti alusta lähtien tiesin vaihtokokemuksen olevan väliaikaista ja täällä solmittujen ystävyyssuhteiden lähes pakonomaisesta luonteesta muuttua määräajan jälkeen etätyyppisiksi. Silti hyvästien sanominen oli yllättävän haikeaa. Reilussa neljässä kuukaudessa luodut ystävyydet olivat merkittäviä, kuten kaverini sanoi, että muodostimme yhdessä uuden ”perheen”. Vaihtokokemus yhdistää ihmisiä aivan eri tavalla kuin toiselle paikkakunnalle opiskeluiden perässä muutto, sillä nyt olimme kaikki vieraassa maassa, vieraan kulttuurin ympäröiminä ja monelle siis täysin uudessa tilanteessa.  

Minulle itselleni isoimpana muutoksena aiempaan tuli se, kuinka vapautuneesti ja silti varauksella ihmiset avautuivat asioistaan. Kuitenkin aina tuntui löytyvän yhteinen sävel mitä tuli arkisiin seikkoihin, kuten rahaan, ihmissuhteisiin tai koulunkäyntiin. Lähimmät ystäväni olivat kotoisin Espanjasta, Argentiinasta ja Hollannista. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että sain tutustua heihin sekä moniin muihin, jokainen omalla tavallaan spesiaaleihin persooniin. Olen myös kiitollinen siitä, kuinka he hoitivat minua asioiden mennessä vähän sinnepäin, ja vastavuoroisesti tarjosin heille tukea sekä lohdutusta elämän potkiessa päähän. Nykyisen tekniikan turvin yhteydenpito käy näppärästi, eikä minun tarvitse unhoittaa uusia ystäviäni.

Vaikka maailmankatsomukseni avartui, arvostus omaa kulttuuria kohtaan kasvoi. Vaikka Islanti on pohjoismainen hyvinvointivaltio, kaipaisin silti suomalaista asioiden toimivuutta, etenkin vaikeina hetkinä. Kaipasin omaa arkeani, sillä vaihtoni aikana muodostui itselle toisenlainen, kertakäyttöarki. Tästä väliaikaiselämästä puuttui tiettyjä normiarkeni elementtejä. Näiden palasten puuttuminen korvaantui osin asioilla, joita Suomessa taas en koe. Uskon pystyväni jatkossa tuomaan käsiteltäviin asioihin laajempia, uusia näkökulmia. Kaikesta tästä haikeudesta ja ikävästä huolimatta odotan paluuta Suomeen ja kotiin innolla. Odotan paluuta arkeen, jatko-opintojen alkua sekä uusien kokemuksien keräämistä ystävieni kera. Kaikkein eniten kiitollisuutta minussa herättää se, että minulla on asiat Suomessa niin hyvin, että kaipaan takaisin. Haluan päästä näkemään perheeni sekä ystäväni, päästä nauttimaan ihanasta arjesta, joka loistaa kaikissa harmaan eri sävyissä. 

Kaiken kruunasi se, että sain eilen tietää läpäisseeni kaikki vaihtoni kurssit 

Vestmannaeyjar

Viime maanantaina sanoin hyvästit melkein viimeisille läheisille vaihtoystävilleni. Tämän jälkeen loppuviikon ohjelma koostuisi tylsähkösti juoksevien asioiden hoitamisesta, kuten viimeisten dokumenttien allekirjoitusten keräilystä Lappeenrantaa varten sekä asunnon loppusiivouksesta. Näiden velvoitteiden vuoksi olin enemmän kuin iloinen, kun tuttavani kysyi minua mukaan viimeiselle road tripille. Toiveestani suuntasimme Islannin eteläpuolella sijaitseville Vestmannaeyjarille (Länsimiessaaret). Matkaseurakseni sain kaksi suomalaista vaihtaria, jotka molemmat opiskelivat Reykjavíkin yliopistossa. Hämmästyksekseni heistä toinen oli hyvän opiskelukaverini entinen lukiokaveri.

Nukuttuani tyytyväisesti herätyksen ohi, pääsimme vuokra-autolla matkaan kymmenen aikoihin. Matkaa Reykjavíkista lautan lähtöpaikalle Landeyjahöfniin (Mannersaarisatama) oli vajaa 150 kilometriä, joka taittui kahteen tuntiin. Saavuttuamme perille lauttaterminaaliin, lunastin jo etukäteen netistä tilaamani liput. Hintaa edestakaiselle lauttamatkalle muodostui 2790 ISK, eli noin 24 euroa henkilöä kohden. Minun ideastani säästimme muutaman kymmenen euroa, emmekä ottaneet autoa  mukaan tuolle 13,4 neliökilometrin saarelle.

Lautta vei meidät saarirykelmän pääsaarelle, Heimaeylle (Kotisaari). Menomatkalla aallokko oli kohtuumitoissa. Tullessamme takaisin tilanne oli toinen tuulen yllyttyä iltaa kohden. Alun perin 35 minuutin matka pidentyi kymmenellä minuutilla ja horisonttiin katsominen pahoinvoinnin ehkäisemiseksi ei oikein toiminut, sillä horisontti kaikkosi säännöllisesti näkyvistä paatin keinuessa. Kuitenkin lievästä huonovointisuudesta huolimatta nautin mereltä avautuvista näkymistä, etenkin menomatkan aikana.

Meillä oli kaiken kaikkiaan noin kahdeksan tuntia aikaa kierrellä saarta ympäriinsä. Ensimmäisenä suuntasimme Helgafellin huipulle, josta avautui upea näkymä joka puolelle saarta. Kiipeäminen ylös oli hieman raskasta rinteen koostuessa pienenpienistä kivistä, jotka luistivat jalan alla. Emmekä tietenkään voineet kivuta ylös loivasti, vaan menimme suoraan huipulle jyrkästä rinteestä piittaamatta. Huipulla tuuli suhteellisen voimakkaasti ja toisinaan vahvat puuskat vaativat meitä pysähtymään.

Helgafelliltä jatkoimme saaren eteläkärkeen, jossa netin mukaan sijaitsee Islannin tuulisin paikka, Stórhöfði. päästäksemme sinne jouduimme kiertämään Heimaeyjan keskellä sijaitsevan lentokentän ympäri. Stórhöfðissä on paikallisen Lions Clubin rakentama ”puffin lookout”, josta näimme lunnien sijaan jyrkänteillä lampaita. Jatkoimme maisemapaikalta aivan huipulle asti, jossa tuuli kyllä tuntui. Jostain kumman syystä päädyimme pitämään evästauon juuri tuolla mahdollisimman tuulisessa paikassa. Maisemat olivat kuitenkin erittäin upeita. Seuraavana päivänä tarkastin lounashetkemme aikaisen huipputuulennopeuden, joka oli havaintohistorian mukaan päälle 25 m/s. Yhteensä koko päivän aikana kävelimme noin 25 kilometriä, joista reilu 20 Heimaeyjalla. Nämä kilometrit pystyi tuntemaan illasta jaloissa. Toisinaan tuntui siltä, että olimme ainoat jalankulkijat liikenteessä muiden kiitäessä ohitsemme autoilla. Reissun ajan koin lievää kamerakateutta, sillä olin porukan ainoa, joka tallensi näkymät puhelimella.

TJ6

Eilen lauantaina alkoi vaihtoni viimeinen viikko. Lähimmät vaihtokaverini lähtevät takaisin kotimaihinsa huomenna, joten viikonloppu tarjosi viimeisen mahdollisen ajankohdan toteuttaa suunnitelmiamme. Jo reilut neljä kuukautta meillä on ollut puhetta käydä läheisellä vuorella, Esjalla. Esja on nähtävissä Reykjavíkin keskustasta. Eilen saimme lopulta nämä puheet konvertoitua teoiksi ja suuntasimme kohti Esjaa heti aamusta. Kuitenkin matkanteko oli myöhemmin esiin tulevista syistä suhteellisen hidasta.

Matkasimme bussilla numero kolme yliopistolta bussiasemalle Mjóddiin. Apuna reitin suunnittelussa toimi jo aiemmin hyväksi koettu paikallisliikenteen oma sovellus, jonka kautta myös lippujen osto kävi näppärästi. Saavuttuamme sinne huomasimme, että edellinen kyyti Esjan juurelle oli lähtenyt aivan äskettäin, ja seuraava lähtisi vasta puolentoista tunnin kuluttua. Tämän vuoksi päädyimme viettämään aikaa varsin hurmaavassa Mjóddin ostoskeskittymässä, joka toi mieleen viime vuosituhannen loppupuolen kuolevat lähiöostarit. 

Viimein pääsimme jatkamaan kohti päämääräämme. Bussi numero 57 jätti meidät aivan Esjan juurella sijaitsevan vaelluskeskuksen viereen. Kavereideni muiden iltamenojen vuoksi meillä oli ainoastaan nelisen tuntia aikaa vaellella ympäriinsä. Tämä oli kuitenkin aivan tarpeeksi, vaikka emme kerinneetkään kavuta kuin reiluun kolmeensataan metriin. Valitsimme vihreän reitin, joka jossain vaiheessa väärän käännöksen seurauksena vaihtui keltaiseksi. Kääntymispaikalta jatkoimme eteenpäin astetta haastavampaa polkua, jotta pääsisimme nauttimaan ylhäältä avautuvista maisemista kunnolla.

kuvassa kaksi kaveria

Jälleen minut yllätti se, että rinteillä kasvoi melkein kunnollista metsää. Polut olivat suhteellisen jyrkkiä ja pääosin pienin, jalan alla luistavin kivin päällystettyjä. Toisinaan reitti oli veden tai mudan peitossa tehden siitä entistä liukkaamman. Saimme ylittää puroja useaan otteeseen. Aivan loppumetreillä oikaisimme yli metrin levyisen puron yli käyttäen apuna kaatuneiden puiden runkoja.

Tuuli yltyi sitä kovemmaksi, mitä korkeammalle pääsimme. Lopulta ylhäällä tuuli sen verran kovasti, että jopa suorassa seisomiseen sai keskittyä. Mielestäni maisemat olivat erittäin karut, mutta kauniit. Silti tuntuu siltä, että lähes kaikki nyppylät alkavat muistuttaa ulkonäöllisesti toisiaan, enkä edelleenkään ymmärrä kokemani pohjalta Islannin luontoa kohtaan harrastettavaa hypetystä. Toki täältä löytyy täysin uniikkeja paikkoja, joiden näkeminen on ollut erittäin hieno kokemus, jota en vaihtaisi pois. Kuitenkin kaipaan järvimaisemia, värejä luonnossa sekä leudompaa tuulta. 

Viimeisiä viedään

Eilen oli vaihdon ainoa ja viimeinen tentti. Tämä tarkoittaa sitä, että pääsen nauttimaan muutamista viimeisistä päivistä ilman suurempia velvollisuuksia. Nyt enää odotellaan tuloksia tästä rahoituksen kokeesta. Suomessa totuttuun tenttimalliin erona tässä oli se, että tenttiaikaa oli neljä tuntia kolmen sijasta, ja meille oli etukäteen määrätty istumapaikat tenttitilasta. Kokeen päätteeksi päällimmäisenä tuntemuksena jäi helpotus siitä, että se on ohi. Vaikka tiesin tämän maisterikurssin olevan suhteellisen laaja ja siten haastava, yllätti tentin soveltava luonne. Kaikki istuivat tentissä lähes kokonaan tuon sallitun neljä tuntia. Olimme kaverini kanssa kurssin ainoat vaihtarit sekä ainoat kandivaiheen opiskelijat.

Myös lähimmillä vaihtokavereillani oli viimeiset tentit eilen, ja HÍ:lle tutkintoa suorittamaan hakeva ystäväni sai eilen tulokset kielikokeestaan. Alkaneen vapauden ja positiivisten testitulosten kunniaksi kävimme ulkona syömässä. Ystäväni kävi tämän lisäksi ottamassa tatuoinnin. Hän oli jo toinen ystävistäni, jotka ovat ottaneet täällä Islannissa tatuoinnin. Muutenkin paikallisten keskuudessa tatuoinnit vaikuttavat olevan hyvin suosittuja.

Tuon edellä mainitun rahoituksen kurssin eteen tein ehkä turhan paljon töitä siihen nähden, että olen vaihdossa. Viimeisimmät viikot menivät tehokkaasti laajan materiaalin opiskeluun. Tämän vuoksi oli oikein virkistävää, kun kaverini kysyi minua mukaan retkelle viime lauantaina. Tauko lukemiseen oli enemmän kuin toivottua. Suuntasimme ystäväni islantilaisen työkaverin ja tämän tyttöystävän kanssa läheiseen Reykjadalurin laaksoon lämpimälle joelle. Tuolloin sain ensimmäisen varsinaisen kosketuksen paikallisiin, mikä on hieman huvittavaa näin vaihtoni loppupuolella. Näiden muutaman ihmisen perusteella voisin yleistää ja todeta islantilaisten olevan hyvin suomalaisten kaltaisia. Yhtälailla onnistuin heidän tavoin polttamaan vaalean hipiäni harvinaisessa auringonpaisteessa vietettyjen tuntien seurauksena. Ilahduttavaa oli myös huomata, miten hyvin ymmärsin heidän puhettaan.

lämpötilat ja kastepisteet viime viikolta Reykjavíkin seudulta

Viime viikolla täällä saatiin nauttia erittäin kauniista keleistä. Lämpötilat nousivat reilusti päälle kymmenen asteen, ja poikkeuksellisesti aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tuuli puhalteli leppoisan lämpöisesti etelästä. Lauantaille saatiin viikon parhaimmat kelit, mikä oli erinomaista retkeämme ajatellen. Lähdimme autolla matkaan heti aamusta. Reykjavíkistä Reykjadalurin laaksoon on noin 45 kilometriä, jonka ajaa alle tuntiin. Perille päästyämme huomasimme täydestä parkkipaikasta paikalle saapuneen muutaman muunkin täydellisten kelien houkuttelemana. Kävelymatkaa joelle on ainoastaan kolmisen kilometriä, mutta paahtavasta paisteesta johtuen teimme matkaa lähes tunnin. Kuumuuden vuoksi kaverini kengät hajosivat retkellä täysin. Maasto perille on helppokulkuista, mutta varsin mäkistä ja paikoin polku oli kuorrutettu ihanasti jalan alla luistavilla kivillä.

Viimein saavuimme perille joelle. Alkupätkän viereen oli rakennettu kulkusilta ja seinämiä, joiden suojassa vaatteet voisi vaihtaa suhteellisen siveellisesti. Väenpaljoudesta johtuen jatkoimme pidemmälle eteenpäin pois turistimaisten rakenteiden luota. Herätin hämmennystä kavereissani, kun vaihdoin bikinit päälle ilman turhempia suojia. Tähän totesin vastaavan käytöksen olevan suomalaisille hyvin tyypillistä.

Kaiken kaikkiaan vietimme joella yhteensä viitisen tuntia. Vesi oli hyvin miellyttävän tuntuista. Suoremmilla pätkillä virtaus oli suhteellisen voimakasta, aiheuttaen jopa nyrkinkokoisten kivien liikkumista vasten joen pohjaa. Veden lämpö yhdessä paahtavan auringonpaisteen kanssa tuntui toisinaan liialliselta. Tällöin pystyi nousemaan kuivalle maalle aurinkoon. En olisi koskaan kuvitellut pystyväni tarkenemaan ottamaan aurinkoa vaihtoni aikana. Laaksossa tuntui kuin olisi ollut kattilassa, sillä sinne ei päässyt tuulemaan lainkaan.

Suosittelen tuolla joella käyntiä, mikäli vain sille löytyy aikaa. Sillä matkoihin ei mene kauheasti aikaa, ja kohde on vielä hetkellisesti suurilta turistimassoilta turvassa. Maisemat reitin varrella ovat huikeat. Lisää kohteesta voit lukea englanniksi täältä ja täältä.

                                                                                                                                             

Evening strolls