Viime
maanantaina sanoin hyvästit melkein viimeisille läheisille vaihtoystävilleni. Tämän
jälkeen loppuviikon ohjelma koostuisi tylsähkösti juoksevien asioiden hoitamisesta,
kuten viimeisten dokumenttien allekirjoitusten keräilystä Lappeenrantaa varten sekä
asunnon loppusiivouksesta. Näiden velvoitteiden vuoksi olin enemmän kuin
iloinen, kun tuttavani kysyi minua mukaan viimeiselle road tripille.
Toiveestani suuntasimme Islannin eteläpuolella sijaitseville Vestmannaeyjarille
(Länsimiessaaret). Matkaseurakseni sain kaksi suomalaista vaihtaria, jotka molemmat
opiskelivat Reykjavíkin yliopistossa. Hämmästyksekseni heistä toinen oli hyvän opiskelukaverini entinen lukiokaveri.
Nukuttuani
tyytyväisesti herätyksen ohi, pääsimme vuokra-autolla matkaan kymmenen
aikoihin. Matkaa Reykjavíkista lautan lähtöpaikalle Landeyjahöfniin (Mannersaarisatama)
oli vajaa 150 kilometriä, joka taittui kahteen tuntiin. Saavuttuamme perille lauttaterminaaliin,
lunastin jo etukäteen netistä tilaamani liput. Hintaa edestakaiselle
lauttamatkalle muodostui 2790 ISK, eli noin 24 euroa henkilöä kohden. Minun
ideastani säästimme muutaman kymmenen euroa, emmekä ottaneet autoa mukaan tuolle 13,4
neliökilometrin saarelle.
Lautta vei
meidät saarirykelmän pääsaarelle, Heimaeylle (Kotisaari). Menomatkalla aallokko
oli kohtuumitoissa. Tullessamme takaisin tilanne oli toinen tuulen yllyttyä
iltaa kohden. Alun perin 35 minuutin matka pidentyi kymmenellä minuutilla ja
horisonttiin katsominen pahoinvoinnin ehkäisemiseksi ei oikein toiminut, sillä
horisontti kaikkosi säännöllisesti näkyvistä paatin keinuessa. Kuitenkin
lievästä huonovointisuudesta huolimatta nautin mereltä avautuvista näkymistä,
etenkin menomatkan aikana.
Meillä oli
kaiken kaikkiaan noin kahdeksan tuntia aikaa kierrellä saarta ympäriinsä.
Ensimmäisenä suuntasimme Helgafellin huipulle, josta avautui upea näkymä joka
puolelle saarta. Kiipeäminen ylös oli hieman raskasta rinteen koostuessa
pienenpienistä kivistä, jotka luistivat jalan alla. Emmekä tietenkään voineet
kivuta ylös loivasti, vaan menimme suoraan huipulle jyrkästä rinteestä piittaamatta. Huipulla
tuuli suhteellisen voimakkaasti ja toisinaan vahvat puuskat vaativat meitä
pysähtymään.
Helgafelliltä
jatkoimme saaren eteläkärkeen, jossa netin mukaan sijaitsee Islannin tuulisin
paikka, Stórhöfði. päästäksemme sinne jouduimme kiertämään Heimaeyjan keskellä
sijaitsevan lentokentän ympäri. Stórhöfðissä on paikallisen Lions Clubin
rakentama ”puffin lookout”, josta näimme lunnien sijaan jyrkänteillä lampaita.
Jatkoimme maisemapaikalta aivan huipulle asti, jossa tuuli kyllä tuntui.
Jostain kumman syystä päädyimme pitämään evästauon juuri tuolla mahdollisimman
tuulisessa paikassa. Maisemat olivat kuitenkin erittäin upeita. Seuraavana
päivänä tarkastin lounashetkemme aikaisen huipputuulennopeuden, joka oli
havaintohistorian mukaan päälle 25 m/s. Yhteensä koko päivän aikana kävelimme
noin 25 kilometriä, joista reilu 20 Heimaeyjalla. Nämä kilometrit pystyi tuntemaan illasta jaloissa. Toisinaan tuntui siltä, että olimme ainoat jalankulkijat
liikenteessä muiden kiitäessä ohitsemme autoilla. Reissun ajan koin lievää kamerakateutta, sillä olin porukan ainoa, joka tallensi näkymät puhelimella.
