Torstaista
sunnuntaihin vietettiin Reykjavíkissä Winter lights Festivalia kuudettatoista
kertaa. Juhlinnan aiheena on talvinen maailma, sekä tärkeimpänä auringonvalon
asteittainen lisääntyminen pitkän, pimeän talven jälkeen. Festivaalien aikaan
yhtä poikkeusta lukuunottamatta tapahtumat olivat opiskelijaystävällisesti
ilmaisia. Torstain avajaisseremoniaan kipitimme melkein suoraan HRM:n välitentistä.
(Kurssivalinnoista myöhemmin lisää.) Seremonia sijoittui yhdelle
keskusta-alueen korkeimmista kohdista, eli Hallgrímskirkjalle. Kirkon seinämään
heijastettiin videokuvaa tulivuorista mahtipontisen musiikin soidessa
taustalla. Tähän lisänä oli vielä islanninkielinen selostus, jonka
kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen kielitaitoni ei vielä täysin riittänyt.
Perjantaina
kävelimme lounassalaateille Reykjavíkin liiketoimintakeskittymään. Siellä
vallitseva tunnelma oli paljon lähempänä metropolia kuin varsinaisessa
keskustassa, joka tuo turistikeskittymän ohella mieleen Pohjois-Norjan
kaupungit. Matkalla sinne kuljimme Reykjavíkin suurlähetystöistä suurimman ohi.
Tämä ei suinkaan kuulunut Yhdysvalloille vaan Kiinalle, ja se oli sopivasti
sijoitettu kaupungin poliisiaseman viereen. Pääsin myös jo toista kertaa käymään
pankissa kaverin tulkkina.
Illalla oli
museoyö, joka vastasi aikalailla Suomen taiteiden yötä. Kaiken kaikkiaan yli
neljänkymmenenviiden museon ovet Reykjavíkin alueella olivat avoinna
vierailijoille. Ensimmäisenä suuntasimme lähimpänä olevaan taidemuseoon. Taide
siellä oli hyvin hämmentävän modernia, mutta mukavana lisänä oli sen
osallistavuus. Yksi korkealentoisimmista taideteoksista oli seinän
ilmastointikanavavan suulle niitattu muovipussi. Yksi näyttelyistä salli
kävijöiden jättää jälkensä teoksiin. Tämän jälkeen suuntasimme virkistävässä vesisateessa
kuuluun penismuseoon Laugavegurin toiseen päähän, mutta harmiksemme museo oli
suljettu. Tämän olisi tietysti voinut etukäteen tarkistaa. Onneksi matkamme
varrelle osui yksi lentoyhtiö WOW:n sponsoroimista minikisoista. Nauttiessamme lämmintä
korruptiokaakaota katselimme, kuinka hyvin aerodynaamiset maantiepyöräilijät
kisailivat ylämäkisprintissä.
Vierailimme
vielä museossa, joka käsitteli Islannin asutusprosessissa. Perjantaina olisi
ollut hurjasti muutakin ohjelmaa tarjolla, mutta päätimme sateen yltyessä
suunnata illalliselle. Syödessämme italialaisen ystäväni luona opin
hämmennyksen kautta yhden uuden seikan latino- ja skandikulttuurin välillä.
Etelän ihmisille on tärkeää olla hyvä isäntä/emäntä. Kun en monien
allergioideni vuoksi pystynyt syömään tarjottua ruokaa, tehtiin minulle
erikseen oma annos vastusteluistani huolimatta.
Illallisen
päätteeksi yrittivät nämä samaiset ystäväni saada estoisen suomalaisen
tanssimaan reggaetonin tahtiin. Tarinani pohjoismaalaisten kyvyttömyydestä
lantion käyttöön tanssilattialla menivät täysin hukkaan, sillä kuulemma minun
pitää vain kuunnella musiikkia ja antaa rytmin viedä mennessään. Jää nähtäväksi
saavuttavatko he kunnianhimoisen tavoitteensa, ja saavat minut tanssilattialle
tekemään muutakin kuin seisomaan jähmeänä palikkana kaiken keskellä.
Lauantaina olisi
ollut Pool Night, eli tapahtumia ja pidennetyt aukioloajat joillain
uima-altailla. Onnistuimme menemään väärälle altaalle, joka ei ollut mukana
tapahtumassa ja suljettiin jo kuudelta. Illalla tavoitteena oli suunnata ulos
kaupungin yöelämään. Aloittelimme minun luona ja paistoin kavereilleni lettuja.
Sopivan jauhoseoksen löytäminen marketeista meinasi tuntua jo toivottomalta,
mutta lopulta löysin samaisen tuotteen, mitä Suomessakin olen tottunut
käyttämään. Alkuun lettujen gluteenittomuus herätti epäilyjä maun suhteen,
mutta kuitenkin heille maistui, eikä minulle jäänyt tähteitä seuraavalle
aamulle.
Seuraavana
aamuna monet eivät olleet palautuneet yön viihteilystä ja sain seurakseni
jäätelölle ainoastaan yhden ystävistäni. Sää oli todella mahtava. Aurinko
paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, eikä tyypillistä tuulisuutta ollut
havaittavissa. Keskustan kadut olivat tupaten täynnä turisteja. Päädyimme
harhailun jälkeen syrjäiseen fro yo-paikkaan, jossa annoksen sai koota itse valtavasta
makuvalikoimasta ja siitä maksettiin painon mukaan. ”Jäätelö” maistui aivan
taivaalliselta epämääräisestä ulkomuodostaan huolimatta, etenkin mansikka ja sitruuna. Tänne ajattelin Suomi-kaverini
kävelyttää nauttimaan ”terveellisestä” herkusta. Paluumatkalla kävimme Hallgrímskirkjan
sisällä, jonne oli päättänyt moni muukin turisti tulla. Kirkko oli näyttävä
vaikkakin luterilaisuudelle tyypillisesti hyvin koruton. Ihmetystä herätti
kirkon penkkien mukavuus. Niissä piili voimakas nukahtamisen riski.
Koko tapahtuman
ajan konserttitalo Harpan julkisivun valaistukseen pystyi kuka tahansa
vaikuttamaan reaaliaikaisesti internetin välityksellä. Kuitenkin hallintaansa
pystyi kerrallaan saamaan vain pienen alueen seinämästä. Festivaali huipentui
sunnuntai-iltana, jolloin vuorossa oli Myrkvun miðborgarinnar eli keskustan
pimennys. Tämän tarkoituksena oli laskea kaupungin valosaaste minimiin, jolloin
avautuisi mahdollisuus nauttia taivaasta pimeyden keskellä. Tietenkin itselleni
nousi ajatus rikollisuuden kannalta täydellisestä hetkestä. Menimme hyvissä
ajoin paikalle katsastamaan tämän päättävän ohjelmanumeron, mutta suureksi
pettymykseksemme muutosta valoisuudessa ei meinannut huomata katuvalojen
sammuessa, sillä keskusta-alue on tehokkaasti täplitetty mainoskyltein ja
valoisuutta kadulle tarjoavin kuppiloin.
Yleisön toiveesta, a small section
in English maybe next time…
