Borta bra men hemma bäst

Kello on 4:21, ja istun hiljaisella Keflavíkin kentällä aamuruskoa ihaillen . Viimein on koittanut aika palata takaisin Suomeen. Tuoreiden herätyskokemusten valossa jätin yöunet kokonaan välistä ja saavuin kentälle aamun ensimmäisellä bussilla vain muutaman muun matkustajan kera. Hankittuani viimeiset tuliaiset kentän tax free -myymälästä ajattelin uhrata hetken ja kirjoitella lähtöfiiliksistäni. Asioiden muistelu ja tuntemusten muotoileminen tekstiksi auttaa tajuamaan sen, kuinka paluu ”omaan” arkeen koittaa, mutta kuitenkin jatkoa tulee värittämään vääjäämättä näiden viimeisimpien kuukausien aikana keräämäni kokemukset. Voin sanoa, etteivät univaje ja ikävä ole yhdistelmä sieltä parhaimmasta päästä.

Viimeisten velvoitteiden hoitamisen lisäksi näin vaihtoystäviäni jäähyväisten merkeissä. Kuten jo aiemmassa postauksessani totesin, suurin osa kavereistani palasivat kotimaihinsa ennen minua. Torstai-iltana täällä Reykjavíkissa maisteritutkintoaan suorittava biolääketieteen opiskelijaystäväni kysyi, mitä haluaisin tehdä viimeisten päivien kunniaksi. Päädyimme lopulta uimaan Árbæjarlaugiin noin kymmenen kilometrin päähän keskustasta. Silmälasien puutteesta johtuen kävelin tuolla itselle ja ystävälleni uudella altaalla heti alkuunsa vahingossa miesten pukuhuoneeseen. Täältä henkilökuntaan kuuluva miekkonen tuli ystävällisesti ohjaamaan minut oikealle puolelle. Ihmisten ohella jään kaipaamaan altaita, jotka toimivat melkein saunojen korvikkeena rentoutumiseen.

Minulta kysyttiin, mitä jään eniten kaipaamaan Islannista. Vastauksena tuohon voin suoraan sanoa, että ihmisiä. Juuri ihmiset tekivät tästä niin upean kokemuksen kuin se oli. Uusien ihmissuhteiden myötä pystyin oppimaan paljon muista ja vielä enemmän itsestäni. Viimeisten 139:n päivän kokemuksen perusteella voin todeta pitäväni valtiona Suomesta enemmän. Mutta näitä ihmisiä, joihin olen täällä saanut tutustua en voi ottaa matkalaukussani Suomeen. Toki heti alusta lähtien tiesin vaihtokokemuksen olevan väliaikaista ja täällä solmittujen ystävyyssuhteiden lähes pakonomaisesta luonteesta muuttua määräajan jälkeen etätyyppisiksi. Silti hyvästien sanominen oli yllättävän haikeaa. Reilussa neljässä kuukaudessa luodut ystävyydet olivat merkittäviä, kuten kaverini sanoi, että muodostimme yhdessä uuden ”perheen”. Vaihtokokemus yhdistää ihmisiä aivan eri tavalla kuin toiselle paikkakunnalle opiskeluiden perässä muutto, sillä nyt olimme kaikki vieraassa maassa, vieraan kulttuurin ympäröiminä ja monelle siis täysin uudessa tilanteessa.  

Minulle itselleni isoimpana muutoksena aiempaan tuli se, kuinka vapautuneesti ja silti varauksella ihmiset avautuivat asioistaan. Kuitenkin aina tuntui löytyvän yhteinen sävel mitä tuli arkisiin seikkoihin, kuten rahaan, ihmissuhteisiin tai koulunkäyntiin. Lähimmät ystäväni olivat kotoisin Espanjasta, Argentiinasta ja Hollannista. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että sain tutustua heihin sekä moniin muihin, jokainen omalla tavallaan spesiaaleihin persooniin. Olen myös kiitollinen siitä, kuinka he hoitivat minua asioiden mennessä vähän sinnepäin, ja vastavuoroisesti tarjosin heille tukea sekä lohdutusta elämän potkiessa päähän. Nykyisen tekniikan turvin yhteydenpito käy näppärästi, eikä minun tarvitse unhoittaa uusia ystäviäni.

Vaikka maailmankatsomukseni avartui, arvostus omaa kulttuuria kohtaan kasvoi. Vaikka Islanti on pohjoismainen hyvinvointivaltio, kaipaisin silti suomalaista asioiden toimivuutta, etenkin vaikeina hetkinä. Kaipasin omaa arkeani, sillä vaihtoni aikana muodostui itselle toisenlainen, kertakäyttöarki. Tästä väliaikaiselämästä puuttui tiettyjä normiarkeni elementtejä. Näiden palasten puuttuminen korvaantui osin asioilla, joita Suomessa taas en koe. Uskon pystyväni jatkossa tuomaan käsiteltäviin asioihin laajempia, uusia näkökulmia. Kaikesta tästä haikeudesta ja ikävästä huolimatta odotan paluuta Suomeen ja kotiin innolla. Odotan paluuta arkeen, jatko-opintojen alkua sekä uusien kokemuksien keräämistä ystävieni kera. Kaikkein eniten kiitollisuutta minussa herättää se, että minulla on asiat Suomessa niin hyvin, että kaipaan takaisin. Haluan päästä näkemään perheeni sekä ystäväni, päästä nauttimaan ihanasta arjesta, joka loistaa kaikissa harmaan eri sävyissä. 

Kaiken kruunasi se, että sain eilen tietää läpäisseeni kaikki vaihtoni kurssit 

Vestmannaeyjar

Viime maanantaina sanoin hyvästit melkein viimeisille läheisille vaihtoystävilleni. Tämän jälkeen loppuviikon ohjelma koostuisi tylsähkösti juoksevien asioiden hoitamisesta, kuten viimeisten dokumenttien allekirjoitusten keräilystä Lappeenrantaa varten sekä asunnon loppusiivouksesta. Näiden velvoitteiden vuoksi olin enemmän kuin iloinen, kun tuttavani kysyi minua mukaan viimeiselle road tripille. Toiveestani suuntasimme Islannin eteläpuolella sijaitseville Vestmannaeyjarille (Länsimiessaaret). Matkaseurakseni sain kaksi suomalaista vaihtaria, jotka molemmat opiskelivat Reykjavíkin yliopistossa. Hämmästyksekseni heistä toinen oli hyvän opiskelukaverini entinen lukiokaveri.

Nukuttuani tyytyväisesti herätyksen ohi, pääsimme vuokra-autolla matkaan kymmenen aikoihin. Matkaa Reykjavíkista lautan lähtöpaikalle Landeyjahöfniin (Mannersaarisatama) oli vajaa 150 kilometriä, joka taittui kahteen tuntiin. Saavuttuamme perille lauttaterminaaliin, lunastin jo etukäteen netistä tilaamani liput. Hintaa edestakaiselle lauttamatkalle muodostui 2790 ISK, eli noin 24 euroa henkilöä kohden. Minun ideastani säästimme muutaman kymmenen euroa, emmekä ottaneet autoa  mukaan tuolle 13,4 neliökilometrin saarelle.

Lautta vei meidät saarirykelmän pääsaarelle, Heimaeylle (Kotisaari). Menomatkalla aallokko oli kohtuumitoissa. Tullessamme takaisin tilanne oli toinen tuulen yllyttyä iltaa kohden. Alun perin 35 minuutin matka pidentyi kymmenellä minuutilla ja horisonttiin katsominen pahoinvoinnin ehkäisemiseksi ei oikein toiminut, sillä horisontti kaikkosi säännöllisesti näkyvistä paatin keinuessa. Kuitenkin lievästä huonovointisuudesta huolimatta nautin mereltä avautuvista näkymistä, etenkin menomatkan aikana.

Meillä oli kaiken kaikkiaan noin kahdeksan tuntia aikaa kierrellä saarta ympäriinsä. Ensimmäisenä suuntasimme Helgafellin huipulle, josta avautui upea näkymä joka puolelle saarta. Kiipeäminen ylös oli hieman raskasta rinteen koostuessa pienenpienistä kivistä, jotka luistivat jalan alla. Emmekä tietenkään voineet kivuta ylös loivasti, vaan menimme suoraan huipulle jyrkästä rinteestä piittaamatta. Huipulla tuuli suhteellisen voimakkaasti ja toisinaan vahvat puuskat vaativat meitä pysähtymään.

Helgafelliltä jatkoimme saaren eteläkärkeen, jossa netin mukaan sijaitsee Islannin tuulisin paikka, Stórhöfði. päästäksemme sinne jouduimme kiertämään Heimaeyjan keskellä sijaitsevan lentokentän ympäri. Stórhöfðissä on paikallisen Lions Clubin rakentama ”puffin lookout”, josta näimme lunnien sijaan jyrkänteillä lampaita. Jatkoimme maisemapaikalta aivan huipulle asti, jossa tuuli kyllä tuntui. Jostain kumman syystä päädyimme pitämään evästauon juuri tuolla mahdollisimman tuulisessa paikassa. Maisemat olivat kuitenkin erittäin upeita. Seuraavana päivänä tarkastin lounashetkemme aikaisen huipputuulennopeuden, joka oli havaintohistorian mukaan päälle 25 m/s. Yhteensä koko päivän aikana kävelimme noin 25 kilometriä, joista reilu 20 Heimaeyjalla. Nämä kilometrit pystyi tuntemaan illasta jaloissa. Toisinaan tuntui siltä, että olimme ainoat jalankulkijat liikenteessä muiden kiitäessä ohitsemme autoilla. Reissun ajan koin lievää kamerakateutta, sillä olin porukan ainoa, joka tallensi näkymät puhelimella.

TJ6

Eilen lauantaina alkoi vaihtoni viimeinen viikko. Lähimmät vaihtokaverini lähtevät takaisin kotimaihinsa huomenna, joten viikonloppu tarjosi viimeisen mahdollisen ajankohdan toteuttaa suunnitelmiamme. Jo reilut neljä kuukautta meillä on ollut puhetta käydä läheisellä vuorella, Esjalla. Esja on nähtävissä Reykjavíkin keskustasta. Eilen saimme lopulta nämä puheet konvertoitua teoiksi ja suuntasimme kohti Esjaa heti aamusta. Kuitenkin matkanteko oli myöhemmin esiin tulevista syistä suhteellisen hidasta.

Matkasimme bussilla numero kolme yliopistolta bussiasemalle Mjóddiin. Apuna reitin suunnittelussa toimi jo aiemmin hyväksi koettu paikallisliikenteen oma sovellus, jonka kautta myös lippujen osto kävi näppärästi. Saavuttuamme sinne huomasimme, että edellinen kyyti Esjan juurelle oli lähtenyt aivan äskettäin, ja seuraava lähtisi vasta puolentoista tunnin kuluttua. Tämän vuoksi päädyimme viettämään aikaa varsin hurmaavassa Mjóddin ostoskeskittymässä, joka toi mieleen viime vuosituhannen loppupuolen kuolevat lähiöostarit. 

Viimein pääsimme jatkamaan kohti päämääräämme. Bussi numero 57 jätti meidät aivan Esjan juurella sijaitsevan vaelluskeskuksen viereen. Kavereideni muiden iltamenojen vuoksi meillä oli ainoastaan nelisen tuntia aikaa vaellella ympäriinsä. Tämä oli kuitenkin aivan tarpeeksi, vaikka emme kerinneetkään kavuta kuin reiluun kolmeensataan metriin. Valitsimme vihreän reitin, joka jossain vaiheessa väärän käännöksen seurauksena vaihtui keltaiseksi. Kääntymispaikalta jatkoimme eteenpäin astetta haastavampaa polkua, jotta pääsisimme nauttimaan ylhäältä avautuvista maisemista kunnolla.

kuvassa kaksi kaveria

Jälleen minut yllätti se, että rinteillä kasvoi melkein kunnollista metsää. Polut olivat suhteellisen jyrkkiä ja pääosin pienin, jalan alla luistavin kivin päällystettyjä. Toisinaan reitti oli veden tai mudan peitossa tehden siitä entistä liukkaamman. Saimme ylittää puroja useaan otteeseen. Aivan loppumetreillä oikaisimme yli metrin levyisen puron yli käyttäen apuna kaatuneiden puiden runkoja.

Tuuli yltyi sitä kovemmaksi, mitä korkeammalle pääsimme. Lopulta ylhäällä tuuli sen verran kovasti, että jopa suorassa seisomiseen sai keskittyä. Mielestäni maisemat olivat erittäin karut, mutta kauniit. Silti tuntuu siltä, että lähes kaikki nyppylät alkavat muistuttaa ulkonäöllisesti toisiaan, enkä edelleenkään ymmärrä kokemani pohjalta Islannin luontoa kohtaan harrastettavaa hypetystä. Toki täältä löytyy täysin uniikkeja paikkoja, joiden näkeminen on ollut erittäin hieno kokemus, jota en vaihtaisi pois. Kuitenkin kaipaan järvimaisemia, värejä luonnossa sekä leudompaa tuulta. 

Viimeisiä viedään

Eilen oli vaihdon ainoa ja viimeinen tentti. Tämä tarkoittaa sitä, että pääsen nauttimaan muutamista viimeisistä päivistä ilman suurempia velvollisuuksia. Nyt enää odotellaan tuloksia tästä rahoituksen kokeesta. Suomessa totuttuun tenttimalliin erona tässä oli se, että tenttiaikaa oli neljä tuntia kolmen sijasta, ja meille oli etukäteen määrätty istumapaikat tenttitilasta. Kokeen päätteeksi päällimmäisenä tuntemuksena jäi helpotus siitä, että se on ohi. Vaikka tiesin tämän maisterikurssin olevan suhteellisen laaja ja siten haastava, yllätti tentin soveltava luonne. Kaikki istuivat tentissä lähes kokonaan tuon sallitun neljä tuntia. Olimme kaverini kanssa kurssin ainoat vaihtarit sekä ainoat kandivaiheen opiskelijat.

Myös lähimmillä vaihtokavereillani oli viimeiset tentit eilen, ja HÍ:lle tutkintoa suorittamaan hakeva ystäväni sai eilen tulokset kielikokeestaan. Alkaneen vapauden ja positiivisten testitulosten kunniaksi kävimme ulkona syömässä. Ystäväni kävi tämän lisäksi ottamassa tatuoinnin. Hän oli jo toinen ystävistäni, jotka ovat ottaneet täällä Islannissa tatuoinnin. Muutenkin paikallisten keskuudessa tatuoinnit vaikuttavat olevan hyvin suosittuja.

Tuon edellä mainitun rahoituksen kurssin eteen tein ehkä turhan paljon töitä siihen nähden, että olen vaihdossa. Viimeisimmät viikot menivät tehokkaasti laajan materiaalin opiskeluun. Tämän vuoksi oli oikein virkistävää, kun kaverini kysyi minua mukaan retkelle viime lauantaina. Tauko lukemiseen oli enemmän kuin toivottua. Suuntasimme ystäväni islantilaisen työkaverin ja tämän tyttöystävän kanssa läheiseen Reykjadalurin laaksoon lämpimälle joelle. Tuolloin sain ensimmäisen varsinaisen kosketuksen paikallisiin, mikä on hieman huvittavaa näin vaihtoni loppupuolella. Näiden muutaman ihmisen perusteella voisin yleistää ja todeta islantilaisten olevan hyvin suomalaisten kaltaisia. Yhtälailla onnistuin heidän tavoin polttamaan vaalean hipiäni harvinaisessa auringonpaisteessa vietettyjen tuntien seurauksena. Ilahduttavaa oli myös huomata, miten hyvin ymmärsin heidän puhettaan.

lämpötilat ja kastepisteet viime viikolta Reykjavíkin seudulta

Viime viikolla täällä saatiin nauttia erittäin kauniista keleistä. Lämpötilat nousivat reilusti päälle kymmenen asteen, ja poikkeuksellisesti aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tuuli puhalteli leppoisan lämpöisesti etelästä. Lauantaille saatiin viikon parhaimmat kelit, mikä oli erinomaista retkeämme ajatellen. Lähdimme autolla matkaan heti aamusta. Reykjavíkistä Reykjadalurin laaksoon on noin 45 kilometriä, jonka ajaa alle tuntiin. Perille päästyämme huomasimme täydestä parkkipaikasta paikalle saapuneen muutaman muunkin täydellisten kelien houkuttelemana. Kävelymatkaa joelle on ainoastaan kolmisen kilometriä, mutta paahtavasta paisteesta johtuen teimme matkaa lähes tunnin. Kuumuuden vuoksi kaverini kengät hajosivat retkellä täysin. Maasto perille on helppokulkuista, mutta varsin mäkistä ja paikoin polku oli kuorrutettu ihanasti jalan alla luistavilla kivillä.

Viimein saavuimme perille joelle. Alkupätkän viereen oli rakennettu kulkusilta ja seinämiä, joiden suojassa vaatteet voisi vaihtaa suhteellisen siveellisesti. Väenpaljoudesta johtuen jatkoimme pidemmälle eteenpäin pois turistimaisten rakenteiden luota. Herätin hämmennystä kavereissani, kun vaihdoin bikinit päälle ilman turhempia suojia. Tähän totesin vastaavan käytöksen olevan suomalaisille hyvin tyypillistä.

Kaiken kaikkiaan vietimme joella yhteensä viitisen tuntia. Vesi oli hyvin miellyttävän tuntuista. Suoremmilla pätkillä virtaus oli suhteellisen voimakasta, aiheuttaen jopa nyrkinkokoisten kivien liikkumista vasten joen pohjaa. Veden lämpö yhdessä paahtavan auringonpaisteen kanssa tuntui toisinaan liialliselta. Tällöin pystyi nousemaan kuivalle maalle aurinkoon. En olisi koskaan kuvitellut pystyväni tarkenemaan ottamaan aurinkoa vaihtoni aikana. Laaksossa tuntui kuin olisi ollut kattilassa, sillä sinne ei päässyt tuulemaan lainkaan.

Suosittelen tuolla joella käyntiä, mikäli vain sille löytyy aikaa. Sillä matkoihin ei mene kauheasti aikaa, ja kohde on vielä hetkellisesti suurilta turistimassoilta turvassa. Maisemat reitin varrella ovat huikeat. Lisää kohteesta voit lukea englanniksi täältä ja täältä.

                                                                                                                                             

Evening strolls

Asuminen ja muita käytännön juttuja

Alle kuukausi paluulentoon Suomeen. Aika on kulunut humahtaen, ja erittäin paljon on ehtinyt tapahtumaan. Siispä on aika katsoa taaksepäin muutamiin onnistuneen vaihdon kannalta kriittisiin käytännön asioihin. Säästä ja muusta mukavasta myöhemmin lisää. Nyt kirjoittelen lähinnä asumisesta, vakuutuksista sekä rahasta. Kuten jo aiemmin mainitsin, vuokra-asunnon saaminen Reykjavíkista on hankalaa. Mikäli tavoittelee kohtuuhintaista asujaimistoa hyvällä sijainnilla, tuuri ja suhteet toimivat merkittävinä tekijöinä tässä prosessissa. Näistä seikoista johtuen olin jo henkisesti varautunut muuttamaan soluun. Kuitenkin kaverini ansiosta onnistuin saamaan yksiön.

Asuin koko vaihtoni ajan House of Spirits -majatalossa, jonka huoneita vuokrattiin opiskelijoille matkailusesongin ulkopuolella. Kellariasunnossani oli oma keittiöseinäke ja kylpyhuone. Pyykkikoneet sijaitsivat heti nurkan takana ovesta ulos astuttaessa. Vuokraan kuului pesukoneiden käyttö, sähkö, vesi ja netti sekä vuokranantajan hyvät ja avuliaat neuvot. Hinta oli paikalliseen tasoon nähden kohtuullinen, 792 euroa kuussa. Ennen saapumistani sovin vuokraisännän kanssa maksavani vuokran euroissa suojatakseni itseni valuuttariskiä vastaan. Monet ystävistäni maksavat lähes tulkoon saman suuruista vuokraa ”huonommista” asumuksista.

Yksiöni sijainti oli erittäin hyvä, ellei täydellinen. Keskustan pääkadulle alle viisi minuuttia, kouluun viisitoista minuuttia ja kauppaan kymmenen kävellen liikuttaessa. Myös lentokenttäkyyti jätti aivan oven viereen, mikä oli erinomaista ajatellen matkatavaroiden raahaamista ja kyläilemässä käyneitä ystäviäni. Toki asuminen kellarikerroksessa oli oma elämyksensä, sillä täällä ei kumma kyllä harrasteta Suomesta tuttuja kerrosikkunoita, joten kaikki äänet kantautuivat kadulta sisään. Maisema oli huikea, ohikulkijoiden jalkoja sekä edestakaisin ajavien autojen helmoja.

Ennen lähtöä suosittelen tutustumaan kohteeseen edes jollain tasolla. Vaikka itse tämän vaiheen jätin välistä, niin ei se ainakaan vielä ole suuremmin päässyt kostautumaan hyvin varautuneiden ystävieni ansiosta. Mukaan otettavia tavaroita voi miettiä jo hyvissä ajoin, jottei mikään kriittinen pääse unohtumaan matkasta. Itse unohdin ottaa tietokoneen hiiren, jota ilman olisin toki pärjännyt. Mutta helpottaakseni elämääni, hankin paikallisen elektroniikkaliikkeen alennusmyynnistä halvimman mahdollisen hiiren noin viiden euron hintaan. Pidän tuota hiirtä yhtenä parhaimmista ostoksistani täällä. Tämän lisäksi jouduin myöhemmin kadonneiden sukkien vuoksi hankkimaan pesupussin. 

Toinen erittäin tärkeä hoidettava asia on vakuutukset. Itselläni oli jo entuudestaan matkavakuutus, jota piti laajentaa vaihtoni pituuden vuoksi. Tämä investointi maksoi itsensä takaisin. Kannattaa myös hankkia eurooppalainen sairaanhoitokortti, vaikka pohjoismaalaisena täällä sitä ei välttämättä tarvitakaan. Useamman islantilaiseen terveydenhoitoon kohdistuneen tutustumiskerran jälkeen, voin todeta tuon kortin helpottavan asiointia huomattavasti. Kortin saat tilattua ilmaiseksi Kelan sivuilta tai puhelimitse. Ensimmäisen kortin voimassaolon umpeuduttua, lähettää Kela automaattisesti tilalle uuden.

Monetaarisiin asioihin liittyen kohtasin muutamia ongelmia. Lähes kaikkialla Islannissa voi maksaa pankki- ja luottokortilla. Tästä huolimatta käteistä on varmuuden vuoksi mukava omistaa. Molemmat korttini (Nordea ja S-Pankki) toimivat moitteettomasti maksuhetkellä sekä debit – että kreditmaksuissa (MasterCard). Kuitenkin jostain mysteeriksi jääneestä syystä en pystynyt koko aikana nostamaan käteistä automaateista. Onneksi suomalainen vaihtokaverini ja vanhempani nostivat minulle tarvittavan määrän käteistä. 

Äiti ja iskä

Ilokseni äiti ja iskä tulivat vieraillulle tänne Islantiin viikoksi pääsiäisen aikaan. He saapuivat palmusunnuntain (Pálmasunnudagur) iltana ja lähtivät aikaisin pääsiäissunnuntain (Páskadagur) aamuna. Islantilaisille juhlapyhät ovat tärkeämpiä kuin suomalaisille, ja se näkyy runsaana pyhäpäivien määränä. Nyky-Suomesta poiketen täällä kiirastorstaikin lukeutuu arkipyhien joukkoon. Tämä ei kuitenkaan lomanviettoamme haitannut vaan suuntasimme vuokra-autolla päiväretkille lähiympäristöön. Vaikka sairastinkin koko heidän vierailunsa ajan perinteistä kevätflunssaa, ei se vauhtia suuremmin hidastanut, vaan pääsimme nauttimaan Islannin vaihtelevista maisemista. Kommenttina täällä vallitsevasta hintatasosta tuli, että täällä on tasaisen kallista. Iskälle kiitos ja kunnia osasta kuvista. 

Mánudagur: Golden Circle

Maanantaina teimme turisteille perinteisen kultaisen kierroksen, eli viikon aloitti Golden Circle. Tämän rinkulan kiersin jo vaihtoni alkuaikoina. Silloisesta kerrasta voi lukea enemmän täältä. Sää oli iltapäivälle asti aurinkoinen, minkä jälkeen saimme jatkaa lumisateessa. Koko päivä oli tuulinen ja siten lievästi sanoen hyytävä. Ensimmäisenä kohteena oli kansallispuisto Þingvellir, jossa emme kuitenkaan pysähtyneet tunnetuimpaan paikkaan, vaan jäimme vähän syrjäisemmälle. Nyt molemmat lokaatiot nähneenä, voin todeta tämän jälkimmäisen olleen mielestäni parempi. Molemmissa pääsi näkemään mannerlaattojen kohtaamisalueen, kuitenkin tämän kertaisesta näkymästä pääsi nauttimaan ilman hurjia turistimassoja sekä maksullista pysäköintiä. Tämän jälkeen vuorossa olivat Geysir ja Gullfoss, joista kerroin jo aiemmassa postauksessa. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Hveragerðin pikkukaupungissa, jossa sijaitsee paljon kuumia lähteitä. Siellä oli myös näiden lähteiden lomiin rakennettu golfkenttä (Golfklúbbur Hveragerðis), jolla olisi aivan upeaa päästä pelaamaan vielä jonain päivänä.

Þriðjudagur: Ikea, Kópavogur, Seltjarnes

Tiistaina menimme kelin huonontuessa edellisestä päivästä poiketen sisätiloihin. Toiveestani suuntasimme paikalliseen Ikeaan ihan sen takia, kun se oli mahdollista. Ikea oli Islannille tyypilliseen tapaan hintava ja valikoimaltaan suppea. Kävimme myös paikallisissa ostoskeskuksissa toteamassa niiden olevan hyvin pelkistettyjä klooneja lähes tulkoon mistä tahansa eurooppalaisesta vastineesta. Kiertelyn lomassa maistelimme paikallista jäätelöä, joka on koostumukseltaan paljon keveämpää kuin suomalainen vastaava tuote. Kummallisesti täällä, kuten myös muualla maailmalla, maitotuotteiden laktoosi ei aiheuta samanlaista vaivaa kuin kotimaassa. Ajelimme myös ympäri Kópavoguria. Illalla menimme Seltjarnarnesiin katsomaan auringonlaskua sekä paikallista lähiöelämää.

Miðvikudagur: Reykjanes

Keskiviikolle oli onneksi ennustettu aurinkoista, mutta kylmää päivää. Silloin vuorossa oli Reykjavíkin eteläpuolella sijaitseva läheinen geoterminen Reykjanesin niemimaa, jossa myös Keflavíkin kansainvälinen lentokenttä sijaitsee. Ensimmäisenä pysähdyimme Kleifarvatn -järven rantaan. Tämä järvi on yksi Islannin syvimpiä.  Sieltä jatkoimme Krýsuvíkin geotermiselle alueelle, jossa oli runsaasti pieniä kiehuvia muta-altaita. Alueella liikkuminen oli tehty erittäin helpoksi ja reitti olikin osin varustettu puisilla kävelysilloilla.

Automatkamme jatkui kohti Brimketillin allasmaista laavakivimuodostumaa, jossa tarinan mukaan kylpi peikkomainen nainen, Oddný. Alueen rakennustyömaan ansiosta pääsimme kiipeilemään laavakivien keskuuteen varoen kuitenkin horjahtamasta vellovan aallokon sekaan. Seuraavana kohteena oli naispuolisen haamun mukaan nimetty Gunnuhverin geoterminen alue. Voimakkaalla paineella ulos purkautuva vesihöyry oli varsin vaikuttava kokemus. Vaikka höyryn läpi käveli suhteellisen nopeasti, oli lopputuloksena varsin märät vaatteet. Poikkeuksena muihin kuumiin lähteisiin, täältä tuleva vesi on suolaista merivettä, jonka vuoksi silmälasit olivat varsin mielenkiintoisen rapsakat suolan kiteytyessä niiden pintaan.

Vaikka vuorimaisemat tarjoavatkin silmäkarkkia ja merivesi täällä on petollisen houkuttelevan näköistä, niin olen tullut siihen loppupäätelmään, että näihinkin maisemiin kykenee kyllästymään kaipauksen kumpuileviin järvi- ja metsämaisemiin kaivaessa. Myös täällä pääsimme kokemaan tektonisten laattojen erkanemispaikan. Sandvíkissa oli tähän repeämään rakennettu silta, jota pitkin pääsi kävelemään mannerlaatalta toiselle. Vielä yhtenä pysähdyksenä oli Stamparin kraaterijono. Tuorein kraateri on vain vajaan tuhannen vuoden takaisen purkauksen synnyttämä.

Fimmtudagur (Skírdagur): Snæfellsnes

Torstaina vuorossa oli Snæfellsnesin niemimaa, joka sijaitsee Reykjavíkista pohjoiseen. Täällä olevalta jäätiköltä saa alkunsa Jules Vernen tunnettu teos ”Matka maan keskipisteeseen”. Tänä päivänä tautini oli pahimmillaan, joten harmikseni nukuin suurimman osan matkoista. Kuitenkin keli oli alkupäivästä varsin harmaa, mutta tähän tuli muutos päivän edetessä ja saimme nauttia auringonpaisteesta. Tämäkin päivä oli perinteisen tuulinen ja kylmä.

Sekä meno- että paluumatkalla menimme merenalaista tunnelia oikaistaksemme muutamia kymmeniä kilometrejä. Tunnelin käytöstä sai pulittaa molemmilla kerroilla 1000 ISK, eli noin 8.50 €. Ensimmäinen kunnon pysähdyspaikka oli Grundarfjörðurin pikkukylässä. Tästä jatkoimme eteenpäin yhdelle Islannin kuvatuimmista nyppylöistä, eli Kirkjufellin juurelle. Seuraavaksi ajelimme Ólafsvíkin kylään syömään. Täältä jatkoimme matkaamme niemimaan ympäri ja kohti sen kärjessä sijaitsevaa luonnonsuojelualuetta, jossa myös tuo kirjallisuudesta kuulu jäätikkö sijaitsee. Pysähdyimme vielä kiipeämään ylös Saxhóllin kraateriin. Tuuli ylhäällä oli huimaava ja toisinaan piti keskittyä, ettei olisi lähtenyt puuskien matkaan.

Föstudagur (Föstudaginn langi): Perlan, Nauthólsvík, Heiðmörk

Pitkäperjantain aamun vietin potien pois tautiani. Sillä välin äiti ja iskä kiertelivät kävellen keskustaa. Lopulta puoliltapäivin olin tarpeeksi lääkitty lähtemään ulos heidän matkaansa. Suuntasimme lähiseudun kohteisiin vointini rajoittaessa pidempiä matkoja. Ensimmäisenä ajoimme läheiselle Öskjuhlíðin kukkulalle, jossa olin käynyt aiemmin jo useampaan otteeseen. Tuolla mäen päällä sijaitsee kuudesta vesisäiliöstä koostuva Perlan, jonka näköalatasanteelta avautuu näköalat jokaiseen ilmansuuntaan kattaen koko Reykjavíkin. Itse pidän sieltä avautuvien maisemien monipuolisuudesta. Eikä näistä nauttiakseen tarvitse maksaa pääsymaksua kuten Hallgrímskirkjan torniin pääsemisestä.

Perlanilta jatkoimme kilpailevan Reykjavíkin yliopiston ohi läheiselle Nauthólsvíkin (Ylströnd) geotermiselle rannalle, jossa olin jo aiemmin vuodesta käynyt tutustumassa paikallisen opastuksen kera. Tämä on kuulemma ”place-to-be” kelien niin salliessa. Juuri tästä rannasta uutisoitiin kera kuvien ennätyslämpimänä kesänä 2008. Viimeisenä varsinaisena kohteena kävimme katsastamassa metsää. Metsä lukeutuu yhteen eniten Suomesta kaipaamistani asioista, joten oikea, kunnollinen islantilainen metsä oli hienoa nähdä. Tähän asti olen kokenut vain omalla mittapuullani pienehköjä puistikkoja, kuten edellä mainittu Öskjuhlíð. Suuntasimme siis Heiðmörkin luonnonsuojelualueelle. Tämän metsän perusteella voin todeta sen eroavan tunnelmaltaan suomalaisesta metsästä ja olevan hyvin pitkälti samantyylinen Keski-Euroopan metsien kanssa. Aluskasvillisuutta ei ollut nimeksikään, ja metsä tuoksui poikkeavalta. Puuston oli annettu kasvaa hyvin tiheäksi, mikä näin talousmetsiin alkeellisesti perehtyneenä tuntui kummalta. Heiðmörkin alueella on paljon muutakin kuin metsää. Pysähdyimme vielä katselemaan alueen pohjoisosissa sijaitsevia punaisia kallioita, Rauðhólar.

Laugardagur: Kolaportið, Bláföll

Vanhempieni reissun viimeinenkin päivä meni lähiseutua kierrellessä. Äiti halusi nähdä paikallisen turistien suosiman ”kirpparin”, eli Kolaportiðin. Siellä olen jo useampaan otteeseen käynyt kavereideni seurana. Kokemuksena kirppis on vähän samantyylinen etelän basaarien kanssa ja tilassa vallitseva haju on hyvin mielenkiintoinen. Pääsimme viimein maistamaan mädätettyä haita, ja nyt ymmärrän hyvin miksi tämä herkku kruunataan usein snapsilla. Lihan maku vastasi tiivistettyä, sitkeähköä oksennusta ja aromit pysyivät suussa pitkään tämän jälkeen. En koe tarvetta antaa hain lihalle uutta tilaisuutta. Kirpputorissa hienoa on käsityöläisten paljous. Itse ostin Afrikassa käsin tehdyt korvakorut ja ajattelin palata vielä ennen Suomeen paluuta ostamaan laavakivillä koristetut korvarenkaat. Tämän jälkeen nautimme auringonpaisteesta ja suhteellisen tyynestä kelistä kierrellen ympäri keskusta-aluetta.

Kävimme myös Star Wars -kadulla, jonne olin haikaillut jo pidemmän aikaa. Kyseessä on siis vain kaukaisesti elokuvien mukaan nimetty tienpätkä teollisuusalueella. Asiasta voi lukea enemmän täältä. Viimeisen illan kunniaksi suuntasimme vielä tienpäälle ja lähdimme kohti pohjoista. Ajoimme pienen lentokentän ohitse ja jatkoimme Bláföllin laskettelurinteille. Täältä palasimme nälän ajamina takaisin. Paluumatkalla piti vielä pysähtyä auringonlaskun tuottaman valon ollessa lähes täydellinen maisemakuville.